Roskakatos

Joka vuosi sadat miehet ja naiset vaihtavat tuhansia liikennemerkkejä, jotta talvinopeusrajoitukset saadaan näkyviin. Helmikuuhun mennessä ehdin itse muodostaa asiasta kokemusperäisen mielipiteeni: oma talvinopeuteni on paljon pienempi kuin laki sallii.

Ajatellaanpa, että olen menossa moottoritietä myöten sadan kilometrin päähän. Ajatellaanpa myös, että koska yritän säästää energiaa, autollani ei ole omaa lämmitettyä huonetta eli autotallia. Edes sisätilanlämmitintä en käytä.

Jotta pääsen öisen lumisateen jälkeen liikenteeseen, joudun kaivamaan auton hangesta. Jotta saan harjan esille, täytyy avata auton ovi. Koska lukko on jäässä, se täytyy sulattaa. Pitää noutaa kuumailmapuhallin. Koska laitteen töpseli ei ylety lämmitystolppaan, on palattava etsimään ulkokäyttöön sopiva jatkojohto. Menen varastoon, siirrän ulos neljät sukset, kaksi polkupyörää ja yhdet puutarhakalusteet. Näin pääsen kaapille, jossa jatkojohto on sekavana vyyhtenä.

Kun auton ovi on auki, alkaa harjaus ja ikkunoiden raaputus. Kun lopulta pääsen penkille istumaan ja käynnistän auton, huomaan, että tuulilasin sisäpuolellakin on jäätä. Ei kun raaputtamaan uudelleen. Samalla pitää kerätä lasista irtoavaa lumihilettä ja heittää sitä ulos, ettei se synnytä sulaessaan uutta kosteutta autoon.

Harja on tietenkin auton sisäpuolella, joten ei kun sulattamaan lukkoa...

Kun yritän peruuttaa kulkuneuvoani parkkiruudusta pois, renkaat jäävät ruopimaan. Edellisen päivän sohjokelin sulamisvedet ovat jäädyttäneet asfaltin. Missään ei näy työntöapua, joten pitää lähteä etsimään hiekkaa. Samalla retkellä on löydettävä myös lapio. Lienee tarpeetonta kuvailla, miten vaivattomasti asia minulta sujuu.

Kun pääsen matkaan, iloitsen, että kotimme on moottoritien kupeessa. Moottoritiellä saa ajaa sataa, joten etenen tunnissa sata kilometriä. Koska lähdön valmistelemiseen on kulunut 60 minuuttia, on henkilökohtainen talvinopeuteni tuolla reitillä 50 kilometriä tunnissa. Niinpä käytänkin bussia, junaa tai polkupyörää kaikilla sellaisilla reissuilla, joilla se on mahdollista. Se säästää hermoja, matka-aikaa ja luontoa.

Pakina on aiemmin julkaistu Yhteishyvä-lehdessä 1/2011.