Työlista auttaa rentoutumaan
Teksti: Gilbert Granholm 06.08.2012 20.08 Intervalliajattelija, Muut tuoreimmat, UusimmatVaraston lamppu piti vaihtaa. Autotalli täytyi siivota. Kuluneet asusteet odottivat karsimista vaatekaapissa. Ja työpöydälle oli kerääntynyt röykkiö papereita, jotka kaipasivat selvittämistä.
Tein toukokuussa varovaisen arvion, jonka mukaan kesällä voi toteuttaa kaikki vuoden varrella rästiin jääneet pikku puuhat. Kesäkuussa tarkensin ennustettani. Päätin, että heinäkuun lomapäivien aikana hoitaisin kaikki keskeneräiset asiat
Heinäkuussa täytyi tosin priorisoida. Piti koko perheen voimin mökkeillä, soutaa, meloa, onkia, kahlata rannalla ja uida. Täytyi saunoa. Ennen kuin kiukaaseen saattoi sytyttää tulen, oli etsittävä muurari, joka korjasi savupiipun. Ja ennen kuin saunassa saattoi peseytyä, oli saneerattava kiuas, jonka vesisäiliö oli alkanut vuotaa.
Heinäkuun puolivälissä uusin arvioni keskeneräisten töiden suoritusajankohdasta. Päädyin ennusteessani siihen, että varaston lamppu, autotalli, vaatekaappi, työpöytä ja mitä niitä nyt olikaan, hoituisivat viimeisinä lomapäivinä, jotka jokseenkin aina vietämme kaupungissa.
Arvioni osui oikeaan. Palasimme maalta juuri äsken. Vapaapäivien rippeet ovat meneillään. Elokuu on alkamaisillaan, lapset pitää varustaa kouluun, kesämökki talveen ja koti syksyyn. Siinä sivussa päättyvän suven vielä valoisina iltoina ehtinee hoitaa keväästä asti vaivanneet keskeneräisyydet kuntoon.
Tosin ensin on poimittava mustikat. Sen jälkeen kerättävä puolukat. Sitten haettava sienet pois metsästä.
Niinpä otan esille kynän ja paperia. Kirjaan ylös kaikki ne asiat, jotka tarkoitukseni oli kesällä hoitaa. Lisään joukkoon vielä muutaman uuden. Esimerkiksi sen, että pihan etelänpuoleinen aita kaipaa uutta maalia. Sijoitan lapun vaatekaapin teepaita- ja shortsihyllylle. Sieltä se sukeltaa esille jälleen toukokuussa, kun otan kesäasusteet käyttöön.
Kun samalle hyllylle asettaa tuolloin pipot, hanskat ja muut talvitamineet, työlista jää niiden alle. Näin vältän stressin ja voin jälleen ensi kesänä tehdä asioita, joista eniten pidän ja joiden rentouttava vaikutus juuri siksi ulottuu pitkälle syksyyn.
Pakina on julkaistu aiemmin Yhteishyvä-lehden numerossa 8/2010.