Roskakatos

Ennen asiat olivat yksinkertaisia. Ihmisellä oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Kymmenessä vuodessa evoluutio on edennyt niin vauhdikkaasti, että homo sapiens on saanut yhden raajan lisää. Sen nimi on hiilidioksidijalka. Hiilidioksidijalasta jää jälki, jota kaikki tuijottavat.

Ilmastoremontti on helpointa aloittaa pienistä arkipäiväisistä asioista, luennoin lapsilleni aamiaispöydässä joulun alla. Ajatellaanpa vaikkapa lahjaksi toivomianne suksia.

Jotta saamme jalkaamme sukset ja yllemme hiihtoasusteet, tarvitaan öljykenttä, prosessiteollisuus, kuljetuskontti, laiva, logistiikkakeskus, jakeluauto ja liiketila, jossa joku myy meille tarvitsemamme varusteet. Koska takapiha käy äkkiä pieneksi, pitää päästä jonnekin, missä on pitempi latu. Täytyy ajaa autolla tai junalla tai lentää. Jonkun on pitänyt hankkia latukone ja siihen polttoainetta. Vielä aiemmin joku on pystyttänyt voimalaitoksen, vetänyt sähkölinjaa, asettanut valaisinpylväitä sivakointireitin varteen ja luonut uralle lunta, jos sitä ei taivaalta ole meille suotu.

Tässä vaiheessa havaitsen, että hyvä ei ole ilmastotietoisen hiihtäjän hiihdellä. Ellei sitten valitse perinteistä tyyliä, oivallan, ja päästän innovoivan pöhinäni valloilleen.

Hyvä ei ole ilmastotietoisen hiihtäjän hiihdellä.

Mennään tuttavani metsään kirveen kanssa. Valitaan puut ja veistetään sukset itse. Viides pari saattaa jo näyttää aavistuksenomaisesti siltä, että siitä kehittämällä saisi aikaan umpihankisuksen prototyyppiä etäisesti muistuttavaan suksisepäntaidon mestarinäytteen.

Nikkaroidaan myös sauvat. Isän lapsuudessa ne olivat bambua. Sitä saa Intiasta. Sinne pääsee, jos aloittaa matkansa pyöräilemällä Baltian kautta Turkkiin. Ensin tosin täytyy rakentaa polkupyörät, mietin ja vaikenen. Aistin, että läsnäolijat eivät ole taipuvaisia myöntämään minulle ilmastonmuutosfilosofioinnin valtionpalkintoa.

Jouluaattona lapseni löytävät kuusen alta kaupasta ostetut suksipaketit. Ehkä ne voi aikanaan kierrättää, lohdutan itseäni ja ryhdyn innovoimaan tammikuun 2013 aamiaispöytään kylmää kahvia, koska hiilidioksidijalkani ei ole kadonnut mihinkään.

Pakinan ensimmäinen versio on julkaistu Yhteishyvä-lehdessä 1/2011.