Roskakatos

Ennen asiat olivat yksinkertaisia. Ihmisellä oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Kymmenessä vuodessa evoluutio on edennyt niin vauhdikkaasti, että homo sapiens on saanut yhden raajan lisää. Sen nimi on hiilidioksidijalka. Hiilidioksidijalasta jää jälki, jota kaikki tuijottavat. Ilmastoremontti on helpointa aloittaa pienistä arkipäiväisistä asioista, luennoin lapsilleni aamiaispöydässä joulun alla. Ajatellaanpa vaikkapa lahjaksi toivomianne suksia. Jotta saamme […]

Varaston lamppu piti vaihtaa. Autotalli täytyi siivota. Kuluneet asusteet odottivat karsimista vaatekaapissa. Ja työpöydälle oli kerääntynyt röykkiö papereita, jotka kaipasivat selvittämistä.

“Mitä yhteistä on pyykinpesukoneella, sängyllä, pakettiauton ovella, jalkalampulla, puhjenneella nastarenkaalla ja viiden litran kanisterilla, joka on täynnä käytettyä paistinrasvaa? Aivan oikein, ne kaikki voi löytää taloyhtiömme roskakatoksesta”, aloitan puheeni tuoreelle ylioppilaalle.

Nopeasti vaihtuvissa kevätsäissä saatamme saman päivän aikana käyttää puoli-, talvi- lenkki- ja hiihtokenkiä sekä kumisaappaita. Lisäksi postin noutamista varten tarvitaan vanhat sandaalit. Niinpä nelihenkisen perheemme tuulikaapissa on tällä hetkellä 22 paria kenkiä.

Keittiön pöytä, mikroaaltouunin päällys ja tiskipöydän reuna täyttyvät lukemattomista lehdistä. Vaatekaappiin taas kerääntyy sukkia, joissa on reikä. Ongelma ei ole iso, mutta säännöllisin väliajoin se alkaa häiritä.

Joka vuosi sadat miehet ja naiset vaihtavat tuhansia liikennemerkkejä, jotta talvinopeusrajoitukset saadaan näkyviin. Helmikuuhun mennessä ehdin itse muodostaa asiasta kokemusperäisen mielipiteeni: oma talvinopeuteni on paljon pienempi kuin laki sallii.

Kun meidän perheemme lähtee aamulla töihin, kouluun ja tarhaan, hyvin lämmitetty ja huonosti siivottu kotimme jää päiväksi tyhjilleen. Lähempänä tai kauempana taas astumme edellisen illan ja yön käyttämättömänä seisoneeseen toimistoon, virastoon, kouluun tai päiväkotiin.