Roskakatos

Ajatuksia jäteastialta ja astian vierestä

Saaristojätepisteen käyttö vaatii vaivaa ja voimaa

Teksti: 10.09.2009 12.09 Muut tuoreimmat, Roskat ja jätteet, Uusimmat

Saaristojätteen keräyspiste on hyvä oivallus. Ainakin jos sen käyttäjällä on tarpeeksi voimia raivata tiensä itse jätelaatikoille asti.

Ei taida aivan kaikki tämä tavara kuulua sekajätteeseen, pahviin, kierrätyspaperiin tai paristoihin.

Ei taida aivan kaikki tämä tavara kuulua sekajätteeseen, pahviin, kierrätyspaperiin tai paristoihin.

Sipoon Storörenin keräyspisteen laatikoihin voi jättää paperia, keräyskartonkia, lasia, pienmetallia ja paristoja; sekajätettäkin, jos on liittynyt vuosimaksulliseksi saaristojäteasiakkaaksi. Lisäksi jätteen palauttajalla pitää olla tarmoa avatakseen reitin laatikoille.

Minusta tuntuu, että saaristojätepisteen edellisillä asiakkailla on ollut vähän tai ei ollenkaan tekemistä saariston kanssa. Tai sitten he ovat hinanneet vesi- tai maakulkuneuvollaan peräkärryä, johon ovat pakanneet vuosien varrella kotiinsa kerääntyneet käyttökelvottomat tavarat.

Katoksen ympärille on kasattu televisio, kaksi tietokonetta, kahdeksan autonrengasta, pari akkua ja läjä puolityhjiä maalipurkkeja ja liuotinpulloja. Näistä mitään ei tässä keräyspisteessä oteta vastaan, mutta siinähän ne nököttävät.

Kun joku on palauttanut television, on seuraava tuonut tietokoneen.

Kun joku palauttaa television, tuo seuraava heti tietokoneen tai kaksi.

Kun katoksen vieressä on yksi läjä sekalaista kamaa, niin muutamat muutkin pääkaupunkiseudun asukkaat katsovat velvollisuudekseen tuoda lisää samanlaista tavaraa samaan paikkaan. Niinpä jätepiste laajentuu kaatopaikaksi, jonka keskeltä on vaikeaa bongata varsinaisia keräysastioita.

Yhden hyvän puolen asiasta löydän: ilman tätä keräyspistettä nuo sinne kuulumattomat SER-romut ja ongelmajätteet saattaisivat päätyä ihmisten ilmojen sijasta johonkin lähimetsään.

Jätteiden palauttaminen ja lajittelu vaatii vaivaa ja matkoja moneen eri paikkaan, voi havaita esimerkiksi Itä-Uudenmaan jätehuollon nettisivujen hakukoneesta. Kaikissa tapauksissa ihminen on kuitenkin ensin suostunut hankkimaan uudet televisionsa, autonrenkaansa ja maalinsa useista eri kaupoista, jotka eivät ehkä ole sijainneet aivan naapurissa.

Lue lisää:
Mikä jäte kuuluu mihinkin? (Itä-Uudenmaan Jätehuollon hakukone)

Kommentoi

You must be logged in to post a comment.

  • Ilmoitukset