Jätemäärä vahvistaa laskukauden alkamisen
Toimittaja Juhani Korhonen • 07.01.2012Osakekurssit ovat olleet laskusuunnassa viime keväästä alkaen. Joulun tienoilla jätekatoksemmekin antoi signaalin laskukauden käynnistymisestä.
Osakekurssit ovat olleet laskusuunnassa viime keväästä alkaen. Joulun tienoilla jätekatoksemmekin antoi signaalin laskukauden käynnistymisestä.
Voisiko maailma olla sillä lailla rakennettu, että seitsemänkympin kengät kestäisivät ikuisesti? Ei voisi, ymmärrän kolmen vuoden kävelyn jälkeen.
Japanilaisen Sanrion Hello Kitty -hahmo on kestänyt aikaa miltei neljä vuosikymmentä. Hahmon kuvalla varustetut viidentoista euron saappaat pitivät vettä alle neljä kuukautta.
Jos ostaa torilta mustikoita litran sijasta kerralla viisi kiloa, niin kuinka paljon syntyy säästöä? Useimmiten ei minkään vertaa, olen todennut useana vuonna Helsingin Hakaniemen torilla.
Muovi ja sanomalehti auttavat tekemään nesteenkestävän biojätepaketin, joka maatuu kompostissa.
Televisiouutiset näyttävät joka syksy renkaanvaihtoa rengasliikkeessä. Saman puuhan voi tosin hoitaa itse siinä ajassa, joka kuluisi liikkeeseen ajamiseen.
Ilman kotitalouksia tulevaisuuden arkeologit saisivat tietää kolmannen vuosituhannen elämästä paljon vähemmän.
Saaristojätteen keräyspiste on hyvä oivallus. Ainakin jos sen käyttäjällä on tarpeeksi voimia raivata tiensä itse jätelaatikoille asti.
En tiedä, mistä Raamatun kohdasta energiajae on alunperin löydetty, mutta hepreaa se on suomeksikin luettuna.
Osakekurssit ovat ennakoineet talouden nousua jo muutaman kuukauden. Eilen illalla myös roskakatoksemme antoi signaalin nousukaudesta.